Takaisin etusivulle | Sisällysluettelo2019202120222023 | RSS

⛧ Satunnaisia ajatuksia 2020 ⛧

Vuoden loppu

Torstai 31. joulukuuta LV A.S.

Jaa-a taas on yksi vuosi loppumassa. Mitäköhän sitä on tänä vuonna oikein tullut tehtyä? Ei aavistustakaan. Taidan itse mieltää vuodet enemmänkin koulun lukuvuosien mukaan: vuosi vaihtuu jossain loppukesästä syyslukukauden alkaessa.

Sanoisin koulunkäynnin sujuneen kaikesta 2020-jupakasta huolimatta ihan kelvollisesti. Ei kuitenkaan yhtä hyvin kuin ensimmäisenä yliopiston lukuvuonna. Etäopiskelu ei sinänsä juurikaan vaikeuta opiskeluani muuten, kuin motivaation kannalta. On paljon hankalampaa pysyä motivoituneena ja löytää energiaa opiskeluun, kun ei ole jatkuvasti muiden opinnoista innostuneiden (matematiikkanörttien) ympäröimänä.

Elämäni ensimmäinen joulu poissa kotoa tuli myös vietettyä tuon pandemian takia, mikä oli myönnettäköön hieman erikoista. Tulevana kesänä lähden sinne kotopuoleen kuitenkin käymään, ellei nyt jotain ihan kunnon matkustuskieltoa julisteta. Nyt jouluna ei viitsinyt, kun ei siellä niin kovin kauaa kuitenkaan aikaa viettäisi.

Aloin katsomaan vapaa-ajalla enemmän Twitch-striimejä kuin Youtubea, ja jotenkin vahingossa päädyin moderoimaan kahta striimiä. Eipä tuossa kuitenkaan valittamista, Twitchin puolella tutustuu paljon useampiin ihmisiin kuin Youtubessa, ja hauskaa on ollut. Näin jälkikäteen pohtien tuo muutos johtui varmaankin siitä, että siirsin kaikki kanavatilaukset yms. rss-syötteisiin. Seurattujen kanavien uusien videoiden katsomisen jälkeen yleensä sitä päätyi selailemaan satunnaisia videoita. RSS-syötteissä ei pahemmin voi tätä selailua harrastaa. Pääsin eroon Google-käyttäjästä, mutta nyt on tili Amazonin omistamassa Twitchissä... No jaa.

Mitäs muuta mainitsemisen arvoista tulee mieleen... Kesähän oli oikein mukava kotipuolessa, järviretkelläkin tuli käytyä. Unirytminikin vaihdoin tuossa hieman ennen lukuvuoden alkua melkoisen erikoiseksi. Herään kello kaksi aamulla ja nukkumaan menen kello neljä iltapäivällä. Yllättävän hyvin on tämä unirytmi toiminut tähän asti. Saapa nähdä kuinka pitkään tällä rytmillä jatkan. Kenties kesän koittaessa nukkumiseen käyttää mieluummin sen vähän pimeän mitä on. Toisaalta, ovathan pimennysverhot aina vaihtoehto. Kenties kuitenkin palautuu normaalimmaksi, jos joutuu sitä kesällä perheen unirytmiin sovittamaan. Tosin, niillä on mahdollisesti itseänikin sekavammat unirytmit...

Tietokoneella on tullut opeteltua kaikenlaista uutta. Kotisivuni ulkonäköä uudistin kesällä ja pakko sanoa, että olen siihen nyt suhteellisen tyytyväinen. Se on tarpeeksi yksinkertainen, ja latautuu nopeasti surkeallakin nettiyhteydellä. Puhelimella en usko sen kovin hyvin toimivan, mutta mitäpä väliä sillä nyt on. Hieman tuli siis opeteltua HTML, CSS ja Bash ohjelmointikieliä. Niin ja olihan minulla tässä juuri Pythonin alkeiskurssikin (josta tulisi tosin vielä tehdä se lopputyö). Aloin hostaamaan omaa sähköpostiserveriä ja verkkosivuani erillisellä virtuaaliserverillä... kaikkea sitä.

Tänä vuonna siirryin täysin käyttämään LARBS-käyttistä, joka on ollut erittäin mukava kokemus. Olen opetellut muokkailemaan sen piirteitä, vaikkakin itse muokkaukset ovat olleet pääasiassa pikkujuttuja. Statuspalkin osien kirjoittelua ja muokkaamista, näppäinkomentojen vaihtelua lähdekoodia sörkkimällä ja pieniä väriteeman yms. muutoksia. Itse järjestelmässä olevat oletusohjelmat toimivat loistavasti, eikä minulla oikeastaan ole minkäänlaista halua niitä lähteä vaihtamaan, vaikka sen nyt osaisinkin. Niin ja LARBS:han ei ole mikään Linux distro, vaan enemmänkin vain konfiguraatioita ja ohjelmistoja, jotka ladataan valmiiksi asennetulle käyttikselle skriptillä. Suurimman osan vuodestä käytin Arch Linuxia, mutta siirryin juuri tässä loman alussa Artix Linuxiin.

Poliitiikan osalta vuosi ei ole kohdallani ollut erityisen tuottoisa. Alkuvuodesta hieman opiskelin teoriaa, mutta sen jälkeen en oikeastaan lainkaan. Liityin tosin KTP:hen ja olen jakanut tuota Työkansan Sanomat -lehteä. Mutta eihän pelkkä jäsenyys oikein mitään tee, pitäisi sitä muutakin puuhata. Uutisiakaan ei ole tullut seurattua yhtä paljon kuin edellisinä vuosina. Yhdysvaltojen politiikkaa ja sekoilua jossain määrin, vaikkakin pääasiassa viihdemielessä. Suomen politiikkaa ei juuri lainkaan. Ei vain riitä energia. Se on tainnut muutenkin olla koko vuoden teema. Ei ole energiaa! Kävelyilläkin rupesin käymään, jos se olisi hieman auttanut. Vaikka öiset pikkukävelyt hiljaisilla kaduilla oikein mukavia ovatkin, en voi sanoa niiden juurikaan energiaa antaneen.

Melkein unohdin! Vaihdoinhan minä tosiaan nimenikin tuossa jossain välissä. Mutta olikohan se keväällä vai viimevuoden syksyllä... Hassua, että tuollaisenkin meinaa unohtaa. Olenpahan tainnut jo aika hyvin uuteen nimeeni tottua. Tämä kirjoitus on jo kuitenkin venähtänyt hieman pitkäksi, kenties jatkan tätä menneiden miettimistä itsekseni.

Mites sitten se tuleva vuosi... Uudenvuodenlupauksia? Ei ole. Mitäpä niitä nyt lupauksia menisi tekemään, jos niitä ei kuitenkaan toteuta. Ihan omituinen perinne. Ehkä kuitenkin sen lupaan, että pelaan Assassin's Creed Valhallan 'päätarinan' läpi jossain välissä ensivuonna. (the usual terms and conditions apply)

Mainin paluu

Maanantai 28. joulukuuta LV A.S. | #RuneScape

Kuva pelihahmostani quest-viitan kanssa.

Vuosien tauon jälkeen olen päättänyt palata päähahmolleni RuneScapessa. En ole varma minkä takia nyt päätin näin tehdä, mutta päätinpähän kuitenkin. Kenties ihan vain nostalgian takia. Ensimmäisenä tavoitteenani oli saada quest-viitta takaisin, ja se onnistuikin suhteellisen pikaisesti.

Seuraava tavoitteeni on kehittää arkeologia 99:ään, jotta on kaikki levelit taas maksimissa. Siinä luultavasti menee hieman kauemmin, mutta saa nähdä. Riippuu paljolti siitä paljonko jaksan tuota kehittää yhteen menoon. Tosin kaikkien MTX-juttujen ansiosta, joita mainscapessa on, ilmaista xp:tä tulvii yli äyräiden. Ironman-hahmolta mainscapeen palaaminen on kyllä erikoinen kokemus. Pinttyneistä tavoista on kuitenkin hankala päästä irti, ja olenkin edelleen aika lailla itse hankkinut kaiken mitä tarvitsen sen sijaan, että olisin vain ostanut ne GE:ltä.

Olin kuitenkin mennyt antamaan aika lailla kaiken omaisuuden siltä hahmolta kavereille, kun sillä aikanaan pelaamisen lopetin. Yllättävää kyllä se ei harmita minua laisinkaan. Omaisuuden takaisinhankinta on ihan hauska prosessi itsessään. Pitääpä tuota kokeilla hieman hankalampiakin vihuja vastaan tapella, jos vaikka saisi kunnon loottia. Kaveri raahasikin minut jo Nexiä vastaan ja tuli mukava 80m droppi. Samainen kaveri antoi loistavat 69m, jotta pääsen alkuun aseiden yms. hankinnassa. Hyötykäyttöönhän tuo meni. Vuoden jäsenyyshän on nyt tuolle hahmolle ostettu, saa nähdä paljonko tulee edistystä sinä aikana. Nyt uudelleen aloittaessa xp:tä oli n. 900m ja RuneScore taisi olla jossain 12 000 tietämillä.

Demokratia ja valta

Perjantai 27. marraskuuta LV A.S. | #Politiikka

Mietin tuossa aiemmin tänään (koulutehtäviä pakoillessani) tuota median korruptiota. Medianhan olisi demokratiassa tarkoitus pitää vallanpitäjät ruodussa, tai ainakin näin meille yhteiskuntaopin tunneilla opetettiin. Eikö tämä nyt kuitenkin ole hirvittävän idealistinen kuva mediasta? Kirjoitan tästä aiheesta erillisen tekstin myöhemmin, kunhan saan tässä ensin hieman avattua pohdiskeluni taustaa.

Demokratiassa kansa päättää itse asioistaan, ainakin näin teoriassa. Kenellä siis on valta? Ensimmäisenä mieleen tulee mitä luultavimmin kansa itse. Sehän kuulostaa oikein järkevältä. Mutta mietipä hetki ympärilläsi olevia ihmisiä ja itseäsi. Paljonko oikeasti tiedät politiikasta ja maailman menosta? Jos olet oikein vahvasti sitä mieltä, että itse olet erityisen hyvin perillä asioista, niin onnittelut. Kuulut, tai ainakin luulet kuuluvasi, hyvin pieneen vähemmistöön ihmisistä. Fakta, jonka voit varmaan itsekin tunnustaa, on että kansa tietää hyvin vähän. Kenellä on aikaa seurata joka ikisen poliitikon ja valtiovallan temppuja, konflikteja ja maailmanlopun skenaarioita, kun pitäisi saada ruokaa pöytään ja ehtiä siinä sivussa nauttia hieman elämästäkin?

Kansalaiset ovat siis suurimmasta osasta asioita melkoisen pihalla. Juuri oman elämänpiirin asioita kenties ymmärretään, mutta vähänkin laajemman mittakaavan asioissa onkin sitten enemmän heittoa. Tietämätön kansa tekee päätöksensä sillä tiedolla mitä heillä on, sitä tietoa sen kummemmin sitten kyseenalaistamatta. Päätöksiä tehdään 15 minuutin TV-haastattelun perusteella. Valta ei siis oikeastaan ole kansalla vaan niillä, jotka kykenevät kansan mielipidettä ohjailemaan. Poliitikot yms. vaikuttajat tietenkin pystyvät tähän joissain määrin, erityisesti jos he ovat taitavia puhujia. Mutta heidänkin vaikutusmahdollisuuksistaan määrää suurilta osin media. Media päättää ketä haastatellaan, kenelle annetaan ruutuaikaa ja palstatilaa. Media päättää missä valossa asioita käsitellään, ketä kansan tulee kannattaa ja ketä vastustaa.

Kenties juuri (valta)media on yksi nyky-yhteiskunnan suurimmista vallankäyttäjistä. Jos näin todella voidaan sanoa, niin silloin meille opetettu ajatus mediasta vallanpitäjiä vahtivana kansan apurina on mahdollisesti yksi suurimmista valheista, joita meille koulussa opetetaan. Tästä aiheesta puhuttaessa usein kuulee ihmisten puhuvan siitä, mitkä mediafirmat tai -porukat ovat hyviä ja mitkä pahoja. Ongelmana siis nähdään se, että media ei tee tehtäväänsä vaan on korruptoitunut. Ehkäpä ongelma sittenkin on yksinkertaisesti se, että media tekee tehtävänsä juuri kuten sen on tarkoituskin. Me vain olemme väärinymmärtäneet sen tarkoituksen.

Neliulotteinen ihmissusi

Maanantai 2. marraskuuta LV A.S.

Aloin tuossa Halloweenina taas pohtimaan hieman ulottuvuuksia, ihan noin vaan vahingossa. Tuli siinä sitten sesongin teeman mukaisesti mieleen neliulotteiset ihmissudet, eli miten ihmissusi-effekti saataisiin aikaan neljättä ulottuvuutta käyttäen. Kirjoitanpa siitä siis tänne, tulevaisuuden itseäni ja muita tämän mahdollisesti lukevia hämmentämään.

Tätä ajatusta on varmaankin helpoin lähestyä yksinkertaistamalla tapausta. Neliulotteiset kappaleet ja tilat kun eivät ehkä ole niitä ihan yksinkertaisimpia asioita hahmottaa. Unohdetaan siis hetkeksi ihmissudet, ja tutustutaan erääseen toiseen myyttiin: Pacmaniin. Tämä hirvittävä olento, josta kaksiulotteisen maailman kunnolliset ympyräasukkaat puhuvat vain kuiskaten. Olento, joka aina täyden kuun aikaan muuttuu ympyrästä pacmaniksi. Heidän ruumiinsa näyttää kuin halkeavan, kun valtava suu ilmestyy näkyviin... Edes parhaat ympyrätiedemiehet eivät ole onnistuneet selvittämään miten tämä muutos toimii. Pacmaneiksi muuttuvissa ympyröissä ei ole edes mitään fyysisiä merkkejä, jotka viittaisivat tähän kamalaan kykyyn. Joskus pacmanit ovat jopa paljon muuttuvaa ympyrää suurempia. Ihan kuin ne pystyisivät jotenkin luomaan lisää ainetta ja massaa tyhjästä. Mysteeri hämmästyttää ympyrätiedemiehiä...

Me emme kuitenkaan ole ympyröitä tässä kaksiulotteisessa maailmassa, ja kykenemme siten katsomaan tilannetta aivan eri näkökulmasta. Koko heidän 2D-maailmansa on vain vesialtaan veden pinnalla. He kykenevät havaitsemaan vain veden pinnassa olevat asiat, eivätkä edes tiedä, että olemassa on myös vedenalainen ja -päällinen maailma. Me näemme, että veden pinnan asukkaat ovat suurimmaksi osaksi vain ympyröitä veden pinnassa. Mutta pacmanit sen sijaan ovat jotain aivan muuta.

Havainnollistava kuva.

Pacmanit ovatkin meidän tapaamme kolmiulotteisia olentoja! Omituisen näköisiä putkia, jotka törröttävät veden pinnasta. Yksi putken pää on muodoltaan tavallinen ympyrä, ja on tavallisesti veden pinnassa. Se on siis ainoa asia, jonka 2D maailman olennot kykenevät havaitsemaan. Toinen pää sen sijaan on pacmanin muotoinen, mutta on vedenpinnan yläpuolella. Se on kuin torni, johon on kasattu valtava määrä välivaiheita muunnoksesta ympyrästä pacmaniksi. Muutoksen tapahtuessa palkki painuu veden alle, jolloin 2D-maailmaan näkyvissä oleva osa vaihtuu, kunnes lopulta heille näkyvissä on putken toinen pää: pacman. Ainetta ei katoa tai ilmesty tyhjästä. Sitä vain on enemmän kolmannessa ulottuvuudessa, eivätkä ympyrätiedemies parat edes ole tulleet harkinneksi tätä vaihtoehtoa.

Entä jos meidän maailmammekin sijaitsee korkeammissa ulottuvuuksissa kuin arvaamme? Ihmissudet voisivat vain olla neliulotteisia kappaleita, jotka lipuvat kolmiulotteisen maailmamme läpi. Mitä muita olentoja neljäs ulottuvuus voisikaan kätkeä sisäänsä... Ketkä mahtavatkaan meitä sieltä tarkkailla? Kenties tarinat hirviöistä, jotka piileskelevät syvyyksissä, eivät tarkoitakaan paikkoja syvällä veden tai maan alla. Vaan paikkoja, jotka sijaitsevat asuttamamme todellisuuden alapuolella... Mitä tapahtuu, jos kala hyppää pintaan? Olennot, jotka uivat syvissä ja pimeissä ulottuvuuksissa maailmamme alla...

🜏 The Satanic Scriptures 🜏

Keskiviikko 30. syyskuuta LV A.S. | #Kirja-arvostelu #Uskonto

Paholainen kastaa opetuslapsiaan. Tai jotain sinne päin.

The Satanic Scriptures, eli satanistiset kirjoitukset näin suomalaisittain. Lähdin lukemaan tätä heti luettuani The Devil's Notebook -kirjan ja odotukset olivat luonnollisestikin kovat. Innostusta myös lisäsi se, että kirjoittajana ei ole LaVey kuten edellisissä satanismia käsittelevissä teoksissa, vaan Peter H. Gilmore. Saatanan Kirkon nykyinen ylipappi. Mielessäni pyöri useita kysymyksiä, kun pitelin avaamatonta kirjaa käsissäni. Millainen kirja olisi? Miten Gilmoren ajatukset eroaisivat LaVeyn ajatuksista ja olisiko Saatanan Kirkon edustama satanismi hänen johdollaan jotenkin erityisesti muuttunut LaVeyn ajoista?

Kirjan kansi on kaunis, kuten edellisten lukemieni kirjojenkin. Musta tausta, jossa on harmaalla vuohen pää pentagrammissa. Kyseessähän on jälleen vanha tuttu Mendeksen vuohi, Saatanan Kirkon symboli! Takakansi on tupaten täynnä tekstiä, mistä en lainkaan pidä. Tästä piirteestä siis miinusta, mutta niinhän näissä taitaa kaikissa nykyään olla takakansi täynnä soopaa. Takakannessa on mm. lista kysymyksiä, joihin kirjassa vastataan ja tämä klassikko lause: "Vastaukset saattavat yllättää." Kansi on siis kaiken kaikkiaan hyvä, muttei loistava. Kirjan sisällä otsikoiden ym. koristelu on sen sijaan täydellistä.

Siirrytäänpäs sitten vihdoin tarkastelemaan sitä sisältöä. Teos on edellisten tapaan pääasiassa kokoelma kirjoittajan esseitä, mutta tällä kertaa pidemmin jopa 307 sivun verran. Laadussa ei kuitenkaan selvästikään ole tingitty. Esseet ovat Gilmoren useimmiten jo aiemmin julkaisemia ja käsittelevät mm. satanismin filosofian soveltamista eri tilanteisiin ja elämän aloihin, ajankohtaisiin tapahtumiin vastauksena kirjoitettuja tekstejä ja Saatanan Kirkon organisaation esittelyä. Seuraavaksi siis hieman näistä.

Muutamat kirjan esseistä on kirjoitettu vastauksena maailman tapahtumiin, ja pyrkivät tarjoamaan niihin satanistisen näkökulman. Esimerkkinä tästä kirjoitus 9/11-terrori-iskusta. Siinä Gilmore kritisoi terävästi ei pelkästään islamin vaan myös kristinuskon ja muiden vastaavien uskontojen kannustusta fanaattisuuteen ja marttyyriksi ryhtymiseen. Teksti on tuhtia asiaa ja vaikka monet siinä mainitut asiat ovat kenties nyt useimmille itsestäänselvyyksiä, ne olivat ymmärtääkseni iskun aikoihin peittyneet yksinkertaisen islam-vastaisuuden ja sodanlietsonnan alle.

Ajankohtaisia kirjoituksia itseäni paljon enemmän kiinnostavat tekstit käsittelivät Saatanan Kirkon organisaatiota. Mistä osista se koostuu ja miten sitä hallinnoidaan. Oli todella mukavaa saada kurkata hieman esiripun taakse ja nähdä vilkaisu siitä, mitä siellä tapahtuu. Oppia siitä, miten ajan kuluessa kommunikaatio on muuttunut. Paperikirjeiden vuoren muuttuminen sähköpostitulvaksi. Kirjasta myös selvisi joissain määrin miten Saatanan Kirkko on toiminnaltaan ja rakenteeltaan ajan myötä muuttunut. Se, miten ja miksi grotto-järjestelmästä aikoinaan luovuttiin, miten verkkosivu sai alkunsa, jne. Tämä pieni historia avaa hienosti sitä, että Saatanan Kirkko todellakin on nyt ollut olemassa jo yli 50 vuotta. Ei mikään pieni saavutus!

Kuten LaVeyn teoksissakin, tässä esitellään erilaisia ihmistyyppejä, jotka kirjoittaja on pannut merkille. Mainitsen nyt esimerkkinä ns. vihreäsilmäisen hamsterin. Tämä hamsteri on lahjaton ihminen, joka epäonnistuessaan intohimonsa (esim. maalaus) harjoittamisessa etsii käsiinsä jonkun, joka on lajissa oikeasti taitava ja liian kiltti kertoakseen hamsterille kuinka kamalia hänen teoksensa oikeasti ovat. Tästä 'kannustuksesta' innostuen hamsteri alkaa hännystellä mestaria, toivoen osakseen kehuja omista teoksistaan. Hamsteri alkaa pitää itseään mestarin kaltaisena nerona, ja jos kukaan uskaltaa tästä olla eri mieltä, hän loukkaantuu verisesti ja vetoaa mestarin kehuihin. Näin siis tämä huonosti tiivistettynä. Hyvin kiinnostava käsite, ja hamsterista todellakin voi olla harmiakin. Siten satanistien on hyvä tunnistaa tällaiset ihmiset ja osata olla varuillaan, eikä jäädä oman kiltteydensä uhriksi.

Minut onnistui kirjassa yllättämään se, ettei se lainkaan ole pelkästään kirja satanismista. Se on todellakin Gilmoren Kirja ja käsittelee satanismin lisäksi häntä itseään. Kirjassa on ripoteltuna hänen erittäin tiivistetty elämänkertansa. Hellyyttäviä tarinoita lapsuudesta, satanismin löytäminen, LaVeyn tapaaminen, Saatanan Kirkon edustajaksi päätyminen, jne. Gilmore on sisällyttänyt kirjaan näiden lisäksi erikoisempiakin asioita, kuten useita sivuja kuvauksia hänen suosikki säveltäjistään. Pitkä lista hänen suosittelemiaan kappaleita niin rituaalikäyttöön kuin huviksikin! Kirjasta löytyy myös kuvailevia kertomuksia esimerkiksi New Yorkin sähkökatkoksesta. Siitä, miten koko kaupunki vajosi ihanaan pimeyteen. Muiden huolehtiessa ja panikoidessa, hän käy vaimonsa kanssa kävelyllä tähtitaivaan alla (joka ei yleensä kaupungissa näy) ja valaisee talonsa kynttilöillä. Tämä henkilökohtainen puoli kirjasta tekee siitä todellakin paremman.

Kirja onnistuu myös luomaan kuvan satanistisesta yhteisöstä. Siitä 'metaheimosta', johon aiemmissa kirjoissa viitataan. Samanhenkisistä ihmisistä, joita on ripoteltu ympäri maailman ja historian. Aistilliset ihmiset, erotuksena ns. henkisistä ihmisistä, joita maailma tuntuu kuhisevan. Kirjasta välittyy yhteenkuulumisen tunne, jonka en olisi uskonut olevan mahdollista satanisteille, jotka kuitenkin ovat äärimmäisen yksilökeskeisiä. Aikamoinen saavutus. Lieneekö kuinka suurilta osin Gilmoren omaa persoonaa tai kirkon kokemuksen tuomaa näkökulmaa, en osaa sanoa. Kenties nämä kaksi ovat sekoittuneet yhdeksi. Oli miten oli, on ainakin itselleni selvää Saatanan Kirkon olevan edelleen hyvissä käsissä, vartioiden ja vieden eteenpäin LaVeyn aloittamaa uskontoa ja filosofiaa.

Niin ja olihan kirjassa rituaalejakin loppupuolella, vaikkakin vain kourallinen: häät, hautajaiset, Ragnarök. Verrattuna Satanistisen Raamatun hieman puiseviin teknisiin rituaaliohjeisiin, olivat nämä paljon mukavampia lukea. Pystyin elävästi niitä lukiessani kuvittelemaan itseni rituaalitilaan, kynttilöiden valaisemaan pimeyteen. Tietääkseni Gilmore ei ole kirjoittanut juurikaan kertomakirjallisuutta, vaan hänen kiinnostuksensa on enemmän musiikin ja kuvataiteen puolella. Mutta jos hän kertomakirjallisuutta kirjoittaisi niin olen varma, että se olisi kerrassaan loistavaa.

Kenelle sitten kirjaa oikein suosittelisin luettavaksi... Varmasti jokainen saisi tästä teoksesta jotain hyödyllistä irti, oli uskonnollinen vakaumus sitten mitä vain. Täytyy kuitenkin myöntää, että kirjan kohdeyleisöä on hieman vaikea hahmottaa. Se johtuen tietenkin tekstien sirpaloituneisuudesta. Jotkut teksteistä on suunnattu selvästi satanisteille, toiset taas puhuttelevat suoraankin ei-satanisteja. Kenties kirja todella on tarkoitettu kaikille. Kokeeksihan voi käydä kurkkaamassa Saatanan Kirkon verkkosivua, sillä sieltähän löytyy myös esseitä eri aiheista. Ehkäpä niistä syttyy kiinnostus! Kirjan avaava ensimmäinen essee on luettavissa täältä. (englanniksi) Sen kuitenkin tiedän varmasti, että tämä kirja ansaitsee paikan omien kirjasuositusteni parista. Se on myös kirja, johon tulen varmasti myöhemmin palaamaan useaan otteeseen.

Ääkköset ovat palanneet!

Keskiviikko 9. syyskuuta LV A.S. | #Meta #Tietotekniikka

No niin, kyllä nyt taas kelpaa. Ääkköset ovat tehneet paluun. Ongelma ei ollut näppäimistön asettelun vaihtelun kanssa vaan yksinkertaisesti siinä, että olin unohtanut generoida lokaalin. (locale, mikä lie suomennos)

Tulevalle itselleni tiedoksi, että jos törmäät samaan ongelmaan uudella Debian serverillä, niin muista suorittaa komento dpkg-reconfigure locales . Sellaista tällä kertaa. Kenties tulevaisuudessa en tunaroi tähän tyyliin!

Mista ma aakkoset vedan?

Perjantai 4. syyskuuta LV A.S. | #Meta

Jaa-a. Ostin tuossa jonkinaikaa sitten itselleni upean uuden nappaimiston. Hotswappable, joten voin halutessani vaihtaa siihen kytkimet ja kaikki. Ongelma? Niita oli vain USA:n asetelmalla. No mutta mikas siina, voinhan aina asettaa nappainkieleksi suomen. Napeissa lukee mita sattuu silloin, mutta tulee oikeat kirjaimet, eiko vain?

Melkein. Omalla koneellani tama jarjestelu toimii taysin ongelmitta. Serveri onkin sitten eri asia. Jostain syysta serveri ei tunnu tykkaavan siita, etta vaihdan nappainasetelmaa kesken kaiken. Aakkoset (pisteet paalla) eivat vain tahdo luonnistua. Yritan selvittaa miten se onnistuisi, mutta toistaiseksi paadyin vain kirjoittamaan tallaisen pikku jutun. Onhan tama teksti nyt aika lystikkaan nakoista, eiko vain?

Sielut RuneScapessa

Tiistai 4. elokuuta LV A.S. | #RuneScape

Noin viikko sitten RuneScapeen julkaistiin uusi 'questi', tehtävä, nimeltään Desperate Measures ('Epätoivoiset Toimet'). Se oli aivan loistava kerronnaltaan ja sisälsi useita kiinnostavia tietoja pelin loresta. Yksi asia erityisesti, joita questissa vain sivuttiin, oli sielut.

RuneScapen loressa sielut ovat hyvin epämääräinen tai mystinen käsite. Mitä ne oikeastaan ovat? Tiedetään, että ne ovat animaa, jossain muodossa. Uudessa questissa Charos antaa kiinnostavan selityksen, ja kuvaa sieluja eräänlaisina 'anima-astioina'. Olen myös melkoisen varma, että jossain sieluja verrataan solmuihin animassa.

Oma vertaukseni on siis seuraava: Animan virtaus tavallisesti on kuin joki. Jos jotain päätyy jokeen niin, että syntyy tukos, voi joen ympärille syntyä pieni lampi, alkeellinen sielu. Toisin kuin järvet, näillä sieluilla on sisäinen tahto pysyä olemassa. Siten ne vahvistavat patoa, turvaten oman olemassaolonsa.

Solmuvertaus taas sai minut miettimään taas sitä yhtä 'luunmurskaaja'-esinettä, jonka voi saada palkintona Daemonheimistä. Se murskaa luita... mutta vain ja ainoastaan kuolevien olentojen luita. Se ei murskaa jo kuolleiden tai vielä elossa olevien luita. Miksi ei? Voitaisiin päätellä, että sen toiminta perustuu siten sielun erkanemiseen ruumiista. Vapautuuko sielun irrotessa jonkinlaista energiaa, jota laite hyödyntää? Mitä sille energialle yleensä sitten tapahtuu?

Oma selitykseni sille, miksi luunmurskain ei toimi eläviin kohteisiin on se, että kohteiden sielut jotenkin vastustavat murskaimen vaikutusta. Olen jo pitkään pohtinut luiden yhteyttä sieluun. Luiden hautaaminen saa kuolleen avustamaan pelaajaa omilla voimillaan. (mahdollistaen ns. rukousten tai kirousten käytön) Samoin luiden uhraaminen alttarilla tai polttaminen...

Sieluilla on siis jonkinlainen linkki luihin, jopa sen jälkeen, kun sielu on viety alamaailmaan. Necromancerit käyttävät luita kutsuakseen sielut takaisin. Teorisoinkin nyt, että luut ovat se pato, joka pitää järven olemassa. Tai ne ovat se, minkä ympärille animasolmu kiedotaan. Kenties luiden kehittyminen on juuri se, mikä punoo animasta sielun. Ilman Kuolemaa, sielu jää jumiin ruumiiseensa. Solmittuna omiin luihinsa. Kuoleman erikoinen taito siis kenties onkin yksinkertaisesti solmun irrottaminen luista, itse solmua purkamatta.

Aihe on mielestäni RuneScapen loressa erityisen kiinnostava, kenties juuri sen takia, että sitä on käsitelty niin vähän. Kysymyksiä nousee enemmän kuin vastauksia, ja kaikki mitä minulla on ovat pelkkiä arvauksia...

Anno Satanas

Keskiviikko 22. heinäkuuta LV A.S. | #Uskonto, #Meta

Anno Satanas. Varmaankin tarkoittaa "Saatanan vuonna". Lueskellessani Peter H. Gilmoren kirjaa The Satanic Scriptures, huomasin hänen käyttävän tällaista merkintää vuosiluvuissaan. Se oli mielestäni oikein lystikästä ja hieman Saatanan Kirkon verkkosivulta tällaisia vuosilukujen mainintoja etsittyäni, löysin niitä useita. En tiennytkään, että Saatanan Kirkolla on oma ajanlaskujärjestelmänsä. Tai oikeammin kohta, josta he alkavat vuosia laskea. He tuntuvat käyttävän sitä pääasiallisesti kirkon sisäisten tapahtumien merkitsemiseen. Lisäksi he käyttävät merkinnöissä roomalaisia numeraaleja, kuinka mukavaa!

Yleisesti suomessakin käytössä oleva ajanlaskuhan on ns. Anno Domini, Herran vuonna. Tunnetaan myös termeillä "jälkeen kristuksen" (jKr.) ja nykyään korrektimmin "jälkeen ajanlaskun alun" (jaa.). Toki eri paikoissa on erilaisia ajanlaskun menetelmiä (vertaa Japani ja Kiina), mutta tämä on nykyään normi. Käyhän se järkeen ettei Saatanan Kirkko halua käyttää ajanlaskua, joka perustuu kristinuskon myytteihin ja Jeesuksen keksittyyn tai veikattuun syntymäaikaan.

Onhan niitä syitä kuitenkin muitakin. Muunmuassa se korostaa heidän ajatustaan siitä, kuinka Saatanan Kirkon perustaminen osoitti uuden aikakauden alkua. Saa nähdä kuinka oikeassa olivat. Lisäksi se korostaa kauniisti sitä, kuinka kauan Saatanan Kirkko on kaikesta vastustuksesta huolimatta pysynyt pystyssä. Nythän elämme jo Saatanan vuotta 55.

Pidän oikeastaan tästä merkinnästä, ja olenkin päättänyt alkavani käyttämään sitä päivämäärien merkitsemisessä täällä sivustollani. Miksi? Koska tämä on minun sivustoni ja voin tehdä mitä lystään. Kenties se myös pieniltä osin ottaa osaa heidän "is-to-be"-visioonsa... Ja miksipä ei?

🜏 The Devil's Notebook 🜏

Tiistai 14. heinäkuuta 2020 | #Kirja-arvostelu, #Uskonto

Mendesin vuohi ylösalaisin olevassa pentagrammissa, jota kiertaa kaksi ympyrää. Ympyröiden väliin on kirjoitettu Leviathan.

The Devil's Notebook, kirjoittajana Anton Szandor LaVey. Suomennos nimelle olisi varmaankin "Paholaisen Muistikirja". Pituudella tätä kirjaa ei ole pilattu, sivuja kun on vain 147. Sisällössä ei kuitenkaan ole lainkaan valittamista, vaan se pikemminkin onnistui yllättämään positiivisesti. Olin aiemmin lukenut LaVeyn The Satanic Bible -kirjan (Satanistinen Raamattu), joten odotukset olivat melkoisen korkealla.

Kirja on käytännössä kokoelma irtonaisia esseitä, yhdistävänä teemana ainoastaan satanistinen filosofia ja kirjoittajan omat mielenkiinnot. Esseitä on hyvin monenlaisista aiheista: okkultismista, taikuudesta, televisioista, kristinuskosta, erinäisistä ihmistyypeistä, oikeudenmukaisuudesta, satanistina olemisesta, ihmiskäytöksestä ja -luonteesta, androideista jne. jne.

Suosikkiosioitani olivat esseet, jotka käsittelivät LaVeyn havaintoja ihmisistä ja heidän käytöksestään. Erityisesti mieleen jäi essee The Goodguy Badge, 'Hyvätyyppi-merkki' näin huonosti suomennettuna. Essee kertoo ihmisten pakonomaisesta tavasta pyrkiä keksimään tapoja, joilla he perustelevat itselleen ja muille näkemystään itsenä hyvänä tyyppinä. Hän erittelee joiksikin tavoiksi vaikka kirkossa käynnin, jonkin yleisesti paheksutun aiheen tai henkilön vastustaminen (esim. Hitler), ja muutaman pennin hyväntekeväisyyteen lahjoittamisen. Näillähän ei oikeasti ole juuri mitään merkitystä, mutta saavat tekijän tuntemaan olevansa oikealla puolella, niin moraalisesti kuin muutenkin.

Kirja ei sinänsä vaadi ennakkotietoja, mutta Satanistisen Raamatun lukeminen auttaa ymmärtämään esseitä paremmin. Erityisesti kohdissa, joissa LaVey avaa ajatuksiaan taikuudesta, on Satanistisen Raamatun tunteminen suuri etu. LaVey ei näes vaivaudu uudelleen selittämään perustavanlaatuisia käsityksiään siitä, mitä taikuus on. Taikuus Saatanan Kirkon mukaanhan on enemmänkin psykologista vaikuttamista, joko muihin tai itseensä, kuin mitään muuta. The Devil's Notebook-kirjassa taikuudesta puhuttaessa käytetäänkin mystistä kieltä psykologisten metodien kuvaamiseen. Mikäli tätä ei ymmärrä, voi teksteistä jäädä hyvin väärä kuva.

Erityisen mukava yllätys oikeasti oli kirjan huumori. Sitä en erityisesti osannut Satanistisen Raamatun perusteella odottaa. Huumori on paikka paikoin hieman synkkää, eikä idioottien pilkkaamista vältellä. Silti tämä kirja onnistui minua naurattamaan enemmän, kuin mikään muu aikoihin lukemani teos. LaVey on loistava kirjoittamaan pitäen silti pilkkeen silmäkulmassaan.

Kaikenkaikkiaan, suosittelen kirjaa lämpimästi niille, jotka ovat kiinnostuneet ihmisluonnosta sekä raaoista totuuksista. Kirjan rakenne tekee kirjasta myös oivallista matkaluettavaa, sillä yhden esseen lukee nopeasti ja esseiden ollessa irrallisia, ei myöhemmin jatkaessa ole aivan hukassa. LaVey elää edelleen... naurattaen ja valistaen meitä haudan takaa.

Muistiinpanovälineet mukaan!

Maanantai 13. heinäkuuta 2020

On joitain asioita, joita pitäisi aina kantaa mukana. Yksi niistä todellakin on muistiinpanovälineet. Kuinka usein sitä tuleekaan yhtäkkiä mieleen loistava ajatus, joka unohtuu heti muutamassa sekunnissa? Minulla on tässä parin päivän sisään hävinnyt vähintäänkin 9 mielestäni oikein hyvää aihetta, joista minulla olisi kirjoitettavaa. Puff, tuhka tuuleen!

Muistiinpanovälineet pitäisi kulkea aina mukana. Pieni vihkonen ja kynä taskussa riittävät hyvin. Tai jos on puhelinten orja, niin sellainen. Tietokoneella pikanäppäin muistiinpanotiedoston avaamiseen. Siihen on päästävä käsiksi muutaman sekunnin sisällä, tai on jo liian myöhäistä! Se ei myöskään saa olla esimerkiksi viereisessä huoneessa, koska jo matkalla sinne ajatus voi kadota. Tiedän tämän, mutta kuinka on mahdollista, ettei minulla kuitenkaan ole aina muistiinpanovälineitä mukana..?

Kirja-arvostelut

Keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Mietin tuossa lueskellessani, että voisin kenties alkaa kirjoittaa kirja-arvosteluita kirjoista, joita luen. Ajattelin, että se voisi olla ihan kivaa puuhaa. Ei sen takia, että osaisin mitenkään erityisen hyvin kirjoja arvostella, mutta muista syistä.

Saatuani kirjan luettua, on minulla usein joku tietynlainen tunnetila. Jälkifiilis siitä kirjasta. Se kuitenkin unohtuu melkoisen nopeasti. Kenties, jos kirjoitan kirja-arvostelun, voisin myöhemmin muistella kirjaa paremmin. Muistella sitä, millainen tunne kirjasta minulla oikeasti oli sitä lukiessa tai loppuun päästyäni.

Se ei pelkästään olisi mukavaa muistelun kannalta, vaan voisi auttaa myös kirjojen suosittelemisessa. Ajan myötä muistot mitä kirjassa oikeasti oli, alkavat haihtua ja muistissa oleva vaikutelma saattaa olla väärä. Tällöin tulisi suositeltua huonoja kirjoja, ja eihän se nyt käy päinsä! Siispä tänne blogiin tulee joskus, hamaassa tulevaisuudessa kun/jos saan kirjoja luettua, kirja-arvosteluja.

Mitä selainta sitä käyttäisi?

Tiistai 7. heinäkuuta 2020 | #Tietotekniikka

Selainta tulee aina käytettyä paljon. Sen takia onkin aika iso kysymys mitä niistä käyttäisi. Selaimissa on paljonkin eroja, enkä oikeastaan ole varma mikä niistä on suosikkini.

Ennen kuin kiinnostuin missään määrin tietotekniikasta, käytin Google Chromea, kuten varmaankin useimmat nykyään. Sen jälkeen siirryin käyttämään Firefoxia, joka on edelleen ollut pääasiallinen selaimeni. Se toimii nykyään hyvinkin nopeasti ja siihen saa lisättyä ne tärkeät piirteet lisäosilla. Ensinnäkin sivujen automaattinen ohjaus vastaaviin https-sivuihin, jos mahdollista. Toiseksi tietenkin uBlock Origin mainosten ja inhottavan JavaScriptin blokkaamiseen. Ja onhan niitä muitankin, kuten VimVixen Vimimäisiin näppäinkomentoihin.

Tietoturvan lisäksi Vimimäisyys onkin nykyään minulle aivan pakollinen selaimen piirre. Ilman sitä ei vain yksinkertaisesti pärjää, nyt kun käytän LARBSia. Hiiripohjaisella käyttöjärjestelmällä se ei ole pakollista, mutta näin näppäimistöpohjaisella hiireen turvautuminen tuntuu vain niin valtavan kömpelöltä.

Tämä tarve ajoikin minut tuossa muutama kuukausi takaperin käyttämään qutebrowseria Firefoxin sijaan. Ei siinä hirveästi valittamista ole. Pidän sen yksinkertaisesta ulkonäöstä, mutta kaikista tärkein ominaisuus on juuri Vim-komennot. Se on rakennettu juuri niitä varten. Miinuksia sitten kuitenkin ovat kunnollisten mainostenesto-ohjelmien, evästeidenhallinnan ja muiden yksityisyyttä suojelevien ominaisuuksien puute. Lisäksi selainta on jostain kumman syystä kirjoitettu Python-ohjelmointikielellä, jonka kyllä huomaa selaimen nopeudessa.

Perustuen näihin ongelmiin, päätinkin yrittää kokeilla Brave-selainta. Sillä on puolellaan useita etuja, kuten sisäänrakennettu mainostenesto-ohjelma, Tor ja torrent. Tämän lisäksi Brave on muutenkin yksityisyydensuojaa korostava selain. Lisäksi, kuten Firefox ja qutebrowserkin, on Brave tietenkin avointa ohjelmakoodia. Ulkonäkö on melko yksinkertainen, mutta elegantti, mikä on tietenkin oikein mukavaa. Ei kukaan jaksa rumia selaimia katsella kaikkea päivää.

Yksi erikoisin piirre Brave-selaimessa on sen mainokset. Sillä on oma mainosjärjestelmänsä, joka ei jäljitä käyttäjää. Lisäksi tulojen jako on tavallisesta poikkeava, sillä käyttäjä itse saa suurimman osan mainoksien tuloista Braven kryptovaluutalle. Tätä valuuttaa voi sitten lahjoittaa esim. verkkosivuille tai Twitter-tileille, joiden omistajat ovat kytkeneet niihin oman Brave-tilin. Sinulle siis maksetaan siitä, että katsot mainoksia! Lisäksi saat päättää itse, kenelle mainosten tulot haluat antaa. Tietenkin Brave ottaa näistä tuloista itselleen osuuden. Maksimi taitaa tällä hetkellä olla 5 mainosta tunnissa, vaikka en olekaan vielä saanut niitä toimimaan LARBSissa.

Sitten miinuksiin. Brave perustuu Chromiumiin, eli 'degooglattuun' Google Chromeen. Tällä ei sinänsä ole muuten väliä, mutta tällöin Brave tukee osittain Googlen Blink-'ohjelmistomoottoria' (software engine, mikä lie kunnon suomennos). Internettiä on alettu kenties optimoimaan liikaa Googlen ehdoilla. Firefox sen sijaan käyttää omaa Gecko-moottoriaan, mikä nostaa sen siinä Bravea paremmaksi. Ainakin omasta mielestäni.

Toinen miinus, tällä kertaa verrattuna qutebrowseriin, on se, ettei Vim-komentoja ole rakennettu osaksi selainta. Sen sijaan on käytettävä Vimium-lisäosaa. Täytyy kuitenkin sanoa, että Vimiumin toimivuus yllätti. Se ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin sisäänrakennetut komennot, sillä sen täytyy aina ladata Javascriptinsä uutta sivua avatessa ennen kuin komennot toimivat. Tästä seuraa sekunnin pätkä uutta välilehteä avatessa, jonka aikana komennot eivät toimi. Erittäin ärsyttävää, mutta siedettävää. Viiveen pituus johtuu kenties osittain myös tämän läppärini tehottomuudesta.

Tällä hetkellä sanoisin plussien ohittavan miinukset. Mikäli Vim-puoli toimii kunnolla, alan varmaankin käyttämään Bravea pääasiallisena selaimenani. Selain on kuitenkin qutebrowseria nopeampi, mutta toisin kuin Firefox, sen Vim-lisäosa on oikeasti käyttökelpoinen.

Perintöoikeus vastaan meritokratia

Maanantai 6. heinäkuuta 2020 | #Politiikka

Perintö on ajatus, jota haluaisin kyseenalaistaa. Enkä nyt siis puhu kulttuuriperinnöstä tai muusta sellaisesta, vaan yksinkertaisesti kuoleman koittaessa oman omaisuuden jaosta. Perintö on aivan ymmärrettävä käsite, enkä ole täysin sitä vastaankaan. En silti ymmärrä miksi jopa he, jotka innokkaasti hehkuttavat meritokratiaa, niin usein kuitenkin kannattavat perintöoikeutta.

Meritokratiassa ideana on, että menestys pohjautuu ansioihin. Siinä jokaisella tulisi olla mahdollisuus rikkauteen, jos heidän taitonsa sen saavuttamiseen riittävät. Syntyperän, sukupuolen, yhteiskuntaluokan tai perhesuhteiden pitäisi olla merkityksettömiä menestyksen kannalta. Miten ihmeessä perintöoikeus sopii yhteen tämän ajatuksen kanssa?

Jotta meritokratia olisi mahdollinen, olisi jokaisen aloitettava enemmän tai vähemmän samalta viivalta. Perintö on suoraan ristiriidassa tämän vaatimuksen kanssa! Miten kaksi lasta voivat aloittaa samalta viivalta, jos toisen vanhemmat testamenttaavat lapselle miljoonia?

Toki ymmärrän, että jos on elämänsä käyttänyt omaisuuden haalimiseen, ei haluaisi sitä luovuttaa millekään valtiolle tai muulle vastaavalle. Mitä he ovat tehneet ansaitakseen ne rahat? Silti, rahojen perintöoikeuden lakkauttaminen (tai ainakin reilusti rajoittaminen) olisi välttämätöntä, jos oikeasti haluttaisiin saavuttaa meritokratia. Muuten päädytään nykyisen kaltaiseen tilanteeseen, missä suurin osa omaisuudesta Yhdysvalloissa on perittyä. Miljonäärejä kolmannessa polvessa. Joitain täysin lahjattomia tapauksia, jotka eivät olisi koskaan päässeet elämässä mihinkään, tai ainakaan McDonaldsin kassaa pidemmälle, ilman valtavaa perintöään.

Pitäisikö meidän sitten tavoitella meritokratiaa? Pitäisikö meidän lakkauttaa perintöoikeus? En ole varma. Mielestäni meritokratiassa on... meriittiä. Se olisi melkoisen oikeudenmukainen malli. Perintöoikeuden lakkauttaminen olisi sitä tavoitellessa aivan hyväksyttävä uhraus. Mutta tarvitsisiko sitä poistaa kokonaan?

Perintöoikeutta uudelleenmääritellessä tulisi ottaa huomioon erilaiset perinnön muodot. Perintöä voi olla yksinkertaisesti rahallinen omaisuus. Tai sitten rakennuksia, tavaraa, kulkupelejä tai yritysosakkuuksia. Mitä näille pitäisi tehdä?

Rahallinen osuus on helppo. Rahan perimisen ei pitäisi olla mahdollista. Sama pätee yritysosakkuuksiin. Niiden pitäisi siirtyä valtiolle tai muulle vastaavalle kansan elimelle. Kulkupelit samaten, myyntiin vaan. Rakennukset ovat kuitenkin eri asia. Ei olisi mielestäni oikein riistää joltakulta lapsuudenkotia, jonka vanhemmat tai heidän vanhempansa olisivat rakennuttaneet. Asumistojen periminen tulisi siis mielestäni sallia, mutta tietenkin vain yhden asunnon. Kirjoitan kenties enemmän myöhemmin siitä, miten mielestäni asuminen tulisi järjestää yhteiskunnassa.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, on henkilökohtainen omaisuus, jolla on pääasiassa vain tunnearvoa. Näiden perimisen tulisi olla mahdollista. En kuitenkaan tiedä, kuinka mahdollista tällaisen järjestelmän ylläpito käytännössä olisi. Entä jos esineellä on tunnearvoa ja rahallista arvoa? Entä jos kyseessä on vanha perheyritys? Entä jos lapsuudenkoti on valtava huvila? Näihin kysymyksiin pitäisi sitten kansanvallalla tarkemmin vastata. Sama pätee kysymykseen siitä, mitä valtiolle siirtyvillä varoilla ja omistuksilla tulisi tehdä, ja olisiko kuolevalla sananvaltaa siihen.

Tämä, ja paljon muuta, olisi sitten tulevaisuuden sosialistisen ja todellisen demokratian päätettävänä. Sillä uskoisin, että ihmiset ympäri maailman pitäisivät meritokratiaa perintöoikeutta tärkeämpänä tavoitteena.

Upouusi RSS-syöte

Lauantai 4. heinäkuuta 2020 | #Meta, #Tietotekniikka

Mitä ovat RSS-syötteet? Nimi tulee sanoista Really Simple Syndication, eli Todella Yksinkertainen Syndikaatti. Jokainen on varmasti niihin verkossa törmännyt, vaikkei kenties olekaan tiennyt mitä ne ovat. Pienet oranssit kuvakkeet, joiden sisällä on wifi-symbolia muistuttava merkki? RSS-syötteitä! Käytännössä se on erittäin kätevä työkalu, kun halutaan koota yhteen paikkaan päivityksiä useista eri lähteistä. Esimerkiksi blogeilla, Youtube-kanavilla tai uutissivustoilla on usein omat RSS-syötteensä.

Itse käytän RSS-syötteitä paljonkin Linux-maailman sekä Youtube-kanavien seuraamiseen. RSS-lukijana käytän Newsboat-ohjelmaa, joka toimii oikein mukavasti terminaalissa.

Youtube-kanavien RSS-syötteet on inhottavasti piilotettu, mutta onneksi niillä on vakiomuotoinen URL. Voit siis seurata kanavia syöttämällä RSS-lukijaasi osoitteen https://www.youtube.com/feeds/videos.xml?channel_id= , jonka loppuun vain lisäät kanavan ID:n. ID:n voi selvittää menemällä johonkin kanavan videoon ja klikkaamalla sen alla olevaa linkkiä tekijän kanavalle. Sen URL:än lopussa on kanavan ID. Voi kun se on pitänytkin tehdä hankalaksi...

RSS-syötteiden ollessa itsellä jatkuvassa käytössä ja verkkosivuni kehittäminen harrastuksenani, oli minun pakko selvittää kuinka haastavaa oman RSS-syötteen tekeminen olisi. Pystyisinkö kirjoittamaan sellaisen itse? Vastaus oli tietenkin ei lainkaan vaikeaa ja tietenkin! Käytin oppaanani tällaista mukavaa sivustoa kuin RSS Tutorial.

Tekemäni RSS-syöteen löytää tästä ja sinne ilmestyvät tästä lähtien kaikki uudet blogipostaukseni. Eihän niitä kukaan lue, eikä sille muutenkaan mitään käyttöä ole, mutta on sellainen kiva kuitenkin olla. Lisäksi opin jälleen hieman lisää verkkosivuista!

Faviconit ovat saapuneet

3. heinäkuuta 2020 | #Meta, #Tietotekniikka

Vietin vahingossa viimeyön faviconeja säätäessä. Se itsessään oli hyvin helppoa. Löysin verkkosivun, joka tekee kaiken raskaan työn minun puolestani. Näköjään sellaisia on melkoisesti, enkä muista mitä niistä käytin (klo 3am). Mutta eipä väliä, kun en niistä mitään kuitenkaan osaisi tai voisi suositella.

Niin ja faviconit ovat tosiaan noita hauskoja pikku kuvakkeita, jotka näkyvät välilehdessä otsikon vieressä. Vaikeampaa oli saada kuva käytettäväksi. Voi kunpa olisi taiteilijan lahjoja, niin voisin tehdä muutakin kuin pikseli kerrallaan väkerrettyjä symmetrisiä kuvioita... Mutta onpahan nyt ainakin jonkinlainen symboli verkkosivulleni, vaikkei se mitenkään hienolta näytäkään. Kenties joskus tilaan joltain Twitter-taiteilijalta kuvan, vaikka sellainen sitten tietenkin maksaakin. Hienoahan sellainen olisi.

Lisää tehoja! (servereitä ja spostia)

26. kesäkuuta 2020 | #Meta, #Tietotekniikka

Eipä riittänyt tuo serveri tämänhetkisiin tarpeisiini. Verkkosivuun ja sähköpostiin kyllä, mutta harmillisesti Minecraft-serveriä varten piti laajentaa. Eipähän tuo toisaalta kuitenkaan paljoa maksa ja aina voi myöhemmin palata siihen halvempaan, jos peliservereille ei enempää tarvetta ole. (vaikka uudelleenasennuksessa työtä nyt onkin)

Mitäs muuta serveriin liittyvää... Selvittelin hieman miten tuo Mutt-sähköpostiohjelma toimii oman sähköpostiserverin kanssa. Erityisesti sitä salattujen viestien lähettämistä. Hetken toilailun jälkeen siinä sitten onnistuinkin! Mutt vaikuttaa oikein mukavalta, nyt kun alan hieman päästä siitä jyvälle. Tämä tuntuu olevan laajempikin teema Larbsissa ja sen käyttämissä ohjelmissa.

Nyt salattujen viestieni pitäisi olla serverillä salattuina, ja salausavaimet on vain paikallisella koneella. Juuri niinkuin haluan ja parempi juttu kuin Protonmaililla. (ainakin teoriassa, toteutus onkin sitten eri juttu) Näköjään salaamisenkin Mutt hoitaa Larbsin asetuksilla mukavan fiksusti. Jos salausavainta on tiedossa niin salataan!

En tietenkään ainakaan vielä uskalla tuota käyttää mihinkään tärkeämpään. En ole niin taitava, että olisin erityisen varma sen tietoturvasta. Lisäksi servu on silloin tällöin alhaalla, jolloin voi jäädä postit saamatta! Toistaiseksi käytän sitä vain kavereiden, perheen tai muiden tuttujen kanssa keskusteluun.

Nyt on siis tosiaan serverissä nelinkertaisesti tehoja. Niin muistin, RAMin kuin CPU:idenkin osalta. Eiköhän tuo tule riittämään vallan mainiosti hamaan tulevaisuuteen.

Hankin virtuaaliserverin

23. kesäkuuta 2020 | #Meta, #Tietotekniikka

Hankin itselleni tosiaan toissapäivänä oman virtuaaliserverin, hintana 5€/kk. Ostan palvelun Vultr-sivustolta, eikä vielä ainakaan ole valittamista.

Serverin pystyyn laittaminen oli erittäin helppoa. Valitsin vain serverin sijainnin ja tyypin (25GB muisti ja max 1000GB verkonkäyttö kuukaudessa), minkä jälkeen valitsin valmiin serveri-pohjan. Siihen mennessä ei vielä edes tarvinnut osata mitään!

Sitten alkoi verkkosivun pystytys. Kopioin vain sivustoni Neocities-sivustolta (jossa olin sitä aiemmin hostannut) ja siirsin sen uudelle hienolle serverilleni. Käytin apuna Luke Smithin videota verkkosivun pystyttämiseen ja vastaavasti hänen toista videotaan sähköpostiserveriä varten, vaikkakin joillain omillakin muutoksilla.

Kaikki näyttäisi toistaiseksi toimivan hyvin ja hauskaa on, mutta saapa nähdä kauanko kestää ennen kuin onnistun jotain hajottamaan.

Mitä tapahtui tylsistymiselle?

20. kesäkuuta 2020

Mitä oikein tapahtui tylsistymiselle? Yleensä tylsistyn hyvinkin nopeasti, ellen ole koko ajan tekemässä jotain. Nyt huomaan voivani istua vaikka tunnin tekemättä oikein mitään. Tylsistyminen on aika suuri tekijä elämässäni, enkä voi sanoa pitäväni tylsyyden puutteesta.

Tylsistyminen on ainakin omalla kohdallani tärkeä eteenpäin ajava voima. Erityisesti se auttaa 'tärkeiden' asioiden tekemisessä. Jos olen tylsistynyt viihteeseenkin, niin yleensä alan siivoamaan tai tekemään jotain muuta hyödyllistä. Saatan käydä kävelyllä tai opiskella jotain. Kenties jopa opiskelen hieman matematiikkaa tai luen Marxia tai Leniniä. Tylsyyden iskiessä teen asioita, joita yleensä ei välttämättä huvita tehdä.

Nyt en ole siivonnut tai käynyt kävelyllä. Koko viikon olen oikeastaan vain istunut tekemättä oikein mitään. Hieman tietenkin sitä sun tätä, muttei mitään suurempaa. Tekemistä kyllä olisi, pitäisi siivota, laskea matriisilaskareita ja tehdä se viimeinen fysiikan labratyö, jonka olen jostain syystä jättänyt roikkumaan... Mutta kun ei huvita. Eikä ole tarpeeksi tylsää, että huvittaisi.

Ehkäpä täällä kotopuolessa tavallista aktivoivammat tai hauskemmat asiat estävät nopeasti tylsistymisen? Ehkä odotan innolla seuraavaa hupia, enkä sen takia tylsisty sitä odotellessa. Tiedä häntä, mutta toivottavasti pian tulee taas tylsää.

Miksi pitäisi rakastaa kaikkia?

7. kesäkuuta 2020 | #Uskonto

Miksi ihmeessä meidän tulisi rakastaa kaikkia, kuten rakastamme itseämme? Tai vielä laajemmin, miksi meidän ylipäätään pitäisi rakastaa kaikkia? Tällaista ideaa näkee kristinuskossa, ja vaikka se kuulostaa mukavalta, en onnistu löytämään sille erityisen järkeviä perusteita.

Miksi en vihaisi niitä, jotka asettuvat tielleni tai tahtovat minulle pahaa? Miksi ihmeessä minä rakastaisin heitä? Tai miksi rakastaisin niitä, jotka omistavat elämänsä luonnon pilaamiselle tai köyhien maahan polkemiselle? Mielestäni on täysin luonnollista vihata näitä ihmisiä sen sijaan, että rakastaisin heitä.

Mikä tekee rakkaudesta niin erityistä? Sanoisin, että yksi tärkeä tekijä on sen 'harvinaisuus'. Tällä tarkoitan sitä, etteivät ihmiset rakasta kaikkia. He rakastavat harvoja ja valittuja, mikä lisää siten rakkauden arvoa. Eikö rakkaus menetä arvonsa ja erityisyytensä, jos jopa kaikista inhottavimmat ihmiset ja viholliset saavat sen osakseen?

Toki ymmärrän miksi joku pitäisi tätä hyvänä ajatuksena. Jos kaikki rakastavat toisiaan, ei kenties olisi niin paljoa väkivaltaa ja sortoa. Kukapa haluaisi vahingoittaa rakkaitaan? Mutta todellisuudessa näin ei käy. Sen sijaan ne, jotka pyrkivät rakastamaan vihollisiaan, poljetaan jalkoihin. Ne, jotka eivät rakkautta ansaitse, eivät usein sitä myöskään vapaasti jakele.

Omalta osaltani voin sanoa, etten jakele rakkautta reilulla kädellä. Se on varattu harvoille ja erityisille ihmisille. Annan ihmisille sitä, mitä ajattelen heidän ansaitsevan. Eivätkä oman harkintani mukaan useimmat ihmiset ole ansainneet rakkauttani millään tavoin.

Yksi asia, jonka satanismi tekee, on tällaisten ihmisten mieliin pinttyneiden ajatusten kyseenalaistaminen. Satanismi kysyy tärkeitä "miksi?"-kysymyksiä asioista, joita useimmat kenties pitävät järkevinä. (koska heille on tyrkytetty sitä pienestä pitäen)

Uskon oman lähestymistapani olevan paljon luonnollisempi ja hyödyllisempi ajatusmalli, kuin 'rakasta kaikkia'. En kuitenkaan pidä sitä niin erityisenä. Uskoisin, että useimmat noudattavat vastaavaa ajatusmallia. Minä kuitenkin olen rehellinen siitä, enkä hyväksy 'rakasta kaikkia' -mielialaa.

Zaros ja hänen ideologiansa

5. kesäkuuta 2020 | #RuneScape

Jagexin kuva Zaroksesta täydessä haarniskassaan hänen saatuaan takaisin aineellisen muotonsa.

Tässä hieman ajatuksiani RuneScape-pelin Zaros-jumalasta. Hän on selvästi mieleeni oleva hahmo, olenhan ottanut jopa hänen nimensä itselleni. Voidaan aloittaa aivan alkeista. Mitä Zaros edustaa?

Zarosta kuvataan pelissä kohtalon ja hallinnan (control) jumalana. Näistä hallinta näkyy vahvemmin hänen edustamassaan ideologiassa, kuin kohtalo. Kohtalo on enemmänkin vain hänen erikoisosaamistaan, sillä hän kykenee muita paremmin näkemään ja punomaan kohtalon lankoja.

Hänen mukaansa elävien joukossa joku hallitsee aina muita. Ei ole järjestelmää ilman hallitsijoita. Tämä vastaa mielestäni todellisuutta, joku hallitsee aina. Ideaalissa tapauksessa se olisi varmaankin demokraattinen järjestelmä, jossa elävät hallitsevat yhteiskuntaansa ja itseään. Yleensä kuitenkin pieni eliitti tuppaa hallitsemaan muita.

Hallitseminen näkyy myös muuten. Hallitsemisen ollessa luonnollinen ja pakollinen osa maailmaa, Zaros hyväksyy ja myöntää sen olemassaolon. Hän kuitenkin painottaa, että ennen kuin joku alkaa hallitsemaan muita, tulisi hänen ensin hallittava itsensä. Tämä on mielestäni hyvä huomautus, sillä hallitsija, joka ei pysty hallitsemaan itseään, tulee varmasti olemaan huono hallitsija, joka tekee huonoja tai itsekkäitä päätöksiä.

Tästä seuraakin suoraan yksi tärkeä Zaroksen ideologian osa. Henkilön 'tiedon' ja 'voiman' tulisi olla tasapainossa. Kenelläkään ei tulisi olla enemmän valtaa kuin hänellä on viisautta sitä käyttää. Samoin kenellekään ei tulisi antaa enemmän vastuuta, kuin hän on valmis kantamaan. On myös huomautettava, ettei vaa'an kallistuminen toiseenkaan suuntaan ole ideaalia. Mitä hyötyä on valtavasta määrästä tietoa, jos sitä ei voi mitenkään hyödyntää? Mitä hyötyä on loistavasta johtajuustaidosta, jos sitä ei saa koskaan hyödyntää?

Zaroksen hahmossakin hallinta näkyy vahvasti. Hän on hyvin rationaalinen olento. Tämähän ei kuitenkaan tarkoita tunteiden puutetta. Sen sijaan hän on tunteidensa herra, eikä toisin päin. Pyrin itsekin noudattamaan elämässä samankaltaista sääntöä, enemmän tai vähemmän onnistuen.

Zaros on RuneScapessa myös pimeyden ruumiillistuma. Pidän melkoisesti tästä aspektista. Pimeys on usein aika kylmästi kohdeltu osa maailmaa. Sen ei tulisi olla vain pelottava asia. Toki varjot voivat piilottaa uhkia, mutta ne voivat myös piilottaa sinut uhilta. Eikö maailma ole hieman väritön paikka, jos kiinnitämme huomiomme pelkästään sen valoisiin ja iloisiin osiin, sen sijaan, että katsoisimme sitä kokonaisuudessaan? Emmekö elä itsepetoksessa, jos kiellämme puolet maailman luonteesta?

Tästä pääsen lyhyesti vielä Zaroksen etiikkaan. Olemme tottuneet ajattelemaan asioita joko hyvinä tai pahoina. Vaikkakin jokainen, joka asialle hetken aikaa uhraa, varmasti pian oivaltaa sen olevan melkoisen harmaata aluetta. Zaros etiikassaan nojautuu enemmänkin 'tavoitteet pyhittävät keinot' -tyyppiseen ajatteluun. Tarkemmin sanoen, hän ei usko hyvään ja pahaan. Hän ymmärtää ne käsitteet, mutta hylkää ne turhina. "There is only action and consequence.", on vain tekoja ja niiden seurauksia. Olen itsekin samalla kannalla, mitä etiikkaan tulee. Sanottakoon vielä, että toki ymmärrän riskit ja ongelmat, joita 'tavoitteet pyhittävät keinot' -ajattelumalli tuo mukanaan. Tällaisesta onkin esimerkkejä RuneScapen tarinassa Zaroksesta.

Nuotiot ovat mahtavia

5. kesäkuuta 2020

Suunnittelemme tässä pienellä kaveriporukalla telttaretkeä. Säähän on tietenkin aina tärkeä tekijä retken onnistumisen kannalta, mutta hassua kyllä, en ole ennen ajatellut kuinka tärkeitä nuotiot oikeasti ovat. Enpähän ole toisaalta sen suuremmin retkiä suunnitellutkaan.

Retkihän ei ole mikään retki, jos sen aikana ei saa grillata! Ja grillaamiseen tarvitaan tietenkin tuli. Retken ruokapuolen suunnittelu mullistuu heti, kun nuotio poistetaan yhtälöstä! Ei makkaroita eikä pihvejä. Ei mitään grillattavaa. Eikä pelkästään grillaus, mutta mistä lämmin vesi? Velihän heti fiksuna ehdotti vedenkeitintä... joka ei toimi ilman sähköä. Ilman tulta ja nuotiota jäävät perunatkin keittämättä!

Nuotiohan on tärkeä muutenkin kuin vain ruoan mielessä. Mikä retki se nyt on, missä ei voida iltaa viettää nuotion ääressä istuskellen? Voihan sitä muuallakin istua, mutta eihän siinä ole samanlaista tunnelmaa. Nuotio myös pitää hyttyset loitolla ja tarjoaa mukavaa valoa illan hämärään!

Nyt pitää sitten vain toivoa, että metsäpalovaroitus häipyisi ennen retkeä. Hieman sitä epäilen. Mutta eiköhän retkestä saa hauskan muutenkin, kunhan on ainakin mölkky mukana! Sillä puukalikallahan voi varmaan heitellä niitä hyttysiäkin, jos tuuli ja helle eivät niitä riitä karkoittamaan.

Miten Linux on muuttanut tapaani ajatella tietokoneita

29. toukokuuta 2020 | #Tietotekniikka

Linuxin käyttäminen on ainakin itseni yllättäen muuttanut radikaalisti tapaani katsoa tietokoneita. Erityisesti, kun eteen tulee asioita, joista en pidä tai eivät toimi oikein. Törmätessäni tällaiseen, en enää juurikaan valita asiasta. Sen sijaan lähden etsimään tietoa siitä, miten voin päästä kyseisestä ominaisuudesta eroon.

En enää ajattele tietokonettani esineenä, jonka ominaisuuksiin en voi vaikuttaa. En myöskään tunne olevani niin paljon muiden armoilla, kun kyse on käyttöjärjestelmäni mukavuudesta. Toisin kuin Windowsilla. Tietenkin olen edelleen riippuvainen muiden työstä. Enhän minä itse osaa edes ohjelmoida. Mutta nyt minulla on suurempi vapaus valita kenen ohjelmistoja käytän, ja miten niitä yhdistelen toisiinsa.

Tämän lisäksi olen alkanut kirjoittamaan erittäin yksinkertaisia skriptejä. Ennen huomatessani jonkin työlään asian, jota jouduin toistamaan paljon, valitin vain asiasta. Nyt kysyn: "Voinko jotenkin tehdä tästä helpompaa?" Yleensä vastaus tähän on kyllä!

Voisin esimerkkinä tästä antaa pienen skriptini, jonka kirjoitin juuri ennen tämän kirjoittamista. Ongelmanani oli se, ettei näytön kirkkauden säätö jostain syystä toiminut oikein. Voisin manuaalisesti muuttaa sitä muokkaamalla yhtä pientä tekstitiedostoa. Mutta voin tehdä sen nyt vielä helpommin, koska tein sille komennon. Riittää kun kirjoitan "kirkkaus 100" asettaakseni kirkkauden arvoksi 100.

Toinen esimerkki, kenties parempi sellainen on Minecraft serverin käynnistäminen. Minun piti sitä varten suorittaa komennot ensin sen käynnistämiseksi ja sitten konsolin avaamiseksi. Sen jälkeen minun piti selvittää mikä sen hetkinen IP-osoitteeni on (se on dynaaminen eli se vaihtelee), kopioida se ja lähettää se kavereilleni. Työlästä. Lisäksi servuja oli useampi, modattu ja vanilla. Vielä työläämpää. Joten kirjoitin yksinkertaisen "mineservu" skriptin, joka tekee sen puolestani. IP-osoitteenkin se selvittää, heittää sen perään tarvittavan portin ja tallentaa sen leikepöydälle, mistä saan sen helposti lähetettyä. Paljon helpompaa! Windowsia käyttäessä tällainen mahdollisuus ei olisi koskaan edes tullut mieleeni.

Kun suosittelen Linuxia muille, en tee sitä vain siitä syystä, että pidän sitä paljon mukavampana ja parempana käyttöjärjestelmänä. Suosittelen sitä myös, koska sillä on mielestäni potentiaalia muuttaa täysin miten kyseinen henkilö ajattelee tietokoneita ja mitä niillä voi tehdä. Tällainen ajattelun muutos on mielestäni paljon hyödyllisempi, kuin mukavampi sovellusmenu.

Uusi tyyli

28. toukokuuta 2020 | #Meta

Päätin tästä ruveta hieman varkaisiin. Päivitän tämän Satunnaisia ajatuksia blogin tyyliä ottaen mallia Luke Smithin blogin .css-koodista. Se on mielestäni tyyliltään hienompi ja helpompi lukea, kuin Chris Weren vastaava. Sieltä siis kopioin sivuston alkuperäistä tyyliä. Muuttelin jo hieman värejä ja lainasin koodia pelkästään blogiini, ainakin toistaiseksi. Olen kuitenkin laiska, enkä jaksa erityisesti siistiä vanhempia postauksia. Tämähän tietenkin tarkoittaa, että oman sivustoni koodi on täyttä sotkua, mutta tuskinpa sitä kukaan lukee. Sille yhdelle, joka täältä juttuja matkii: Älä kopioi suoraan! Esimerkiksi tuo article-luokka, jota olen näissä käyttänyt ei ole enää tarpeen. Luulisin.

Väitteitä väittelystä

27. toukokuuta 2020

Lystikäs kuva selvästi väittelevistä hylkeistä.

Mikä tekee väittelystä 'hyvän'? Tällainen kysymys tuli mieleeni tuossa jonkin aikaa sitten ja olen sitä pikkuisen pohtinut. Hyvällä en siis tarkoita ulkopuolisille viihdyttävää, jota ymmärtääkseni usein yhdysvaltalaisissa väittelyissä haetaan. Sen sijaan tarkoitan sillä mukavaa tunnetta väittelyn jälkeen sen osanottajille. Lisäksi onnistuneen tai hyvän väittelyn on mielestäni oltava edes jossain määrin tuloksellinen. Hieman asiaa ajateltuani, huomasin ainakin joitain asioita, jotka johtavat hyviin väittelyihin. Pyrin tässä kirjoituksessa niitä hieman erittelemään, mutta jatkan aiheesta mitä luultavimmin myöhemmin.

Väittelythän ovat yleensä hyvin yksinkertaisia alkuasetelmiltaan: väittelijät omaavat eriävät mielipiteet jostain tietystä asiasta. On myös hyödyllistä, että asiasta väittelevät oikeasti ovat sillä kannalla, jonka puolesta he väittelevät. Toki on mahdollista väitellä asioista, joihin ei itse usko, mutten koe sen olevan yhtä 'aitoa' ajatusten vaihtoa.

Kenties lystikkäästi, on hyvä väittely mielestäni luonteeltaan enemmänkin keskustelua kuin väittelyä. Väitellessä halutaan puolustaa omaa kantaa, mutta sitä enemmän tulisi mielestäni pyrkiä yhdessä kohti parempaa ymmärrystä aiheesta. Niin omasta kuin toisenkin ajattelusta ja syistä eri kantojen takana. Väitellessä on helppo langeta vain omien mielipiteidensä toistamiseen toiselle ja jättää kuuntelematta mitä toinen sanoo. Tällaista väittelyä esimerkiksi näkee usein televisiossa, varmasti osittain ajanpuutteen vuoksi. On erittäin tärkeää, että osanottajat kuuntelevat toisiaan ja vastaavat oikeasti toistensa tekemiin väitteisiin sen sijaan, että he vain toistaisivat ennalta päätettyjä lauseita. Tästähän nähdään aina välillä koomisiakin esimerkkejä, joissa väittelijä kysyy toiselta kysymyksen, johon hän jo edellisessä puheenvuorossaan vastasi.

Eräs kysymys on hyvin tärkeä väittelyissä ja sen tulisi ohjata väittelyn kulkua. Se on kysymys, jonka pitäisi olla läsnä jatkuvasti. Se on yksinkertaisesti: "Miksi?". Miksi kaksi väittelijää ovat eri mieltä toistensa kanssa? Se on hyvin tärkeä kysymys monella tasolla. Ensinnäkin eriävyyden alkusyyn löytäminen voi viedä väittelyn syvemmälle tasolle, kuin pelkästään pinnallisten eriävien mielipiteiden vertailu. Toiseksi se on avain toisen osapuolen, tai vastaavia mielipiteitä omaavan yleisön, vakuuttamiseen oman kannan oikeellisuudesta. Juurisyiden, mielipiteiden perustusten, murtaminen on hyvin tehokas tapa saada ihmiset ajattelemaan asioita uudelta kantilta. Ja erityisesti tähän päämäärään pyrkimiseen on "miksi" niin erittäin tärkeä kysymys, johon molempien osapuolten tulisi kiinnittää huomiota.

Mainitsin jo aiemmin ajan, joka todella on tärkeä tekijä väittelyissä. Väittelyllä on oltava tarpeeksi aikaa tapahtua eikä sitä tulisi rajata mihinkään minuuttiaikatauluun. Väittelythän usein voisivat jatkua loputtomiin, mutta yleensä osapuolet lopulta väsyvät. Tarkka takaraja kuitenkin pakottaa kiirehtimiseen ja oman kannan kärkkääseen puskemiseen. Eikä pelkästään tämä, vaan väittelijöillä on oltava molemmilla tarpeeksi aikaa selittää omaa kantaansa ja ajatustaan. Ideaalitapauksessahan tämä toimisi niin, että molemmat osapuolet antavat toistensa puhua. Tämä kuitenkin toimii surullisen harvoin, joten virallisissa väittelyissä käytössä olevat aikarajat ovat sopivahko ratkaisu. Ne tosin tuovat mukanaan jälleen kiirehtimisen ongelman. Lisäksi väittelyssä tulisi olla taukoja puhumisesta, jotta osapuolilla on aikaa koota ajatuksensa. Harmillisesti tauon pitämisen sijaan tällaisissa kohdissa usein käy juuri päinvastoin ja toinen osapuoli käyttää tilannetta hyväkseen julistaen omaa kantaansa voittajaksi tai muuta vastaavaa.

Riittävä aika, osapuolten yhteistyö väittelyn laadun ylläpitämiseksi ja pyrkiminen aina vain syvempien alkusyiden pohdintaan ovat siis mielestäni joitain tärkeimpiä hyvän väittelyn vaatimuksia. Toki näitä on muitakin, kuten vaikka aiheessa pysyminen ja jaarittelun välttäminen, mutta ehkä tämä riittää tälle kertaa. Kenties kirjoitan niistä vastaavia mietteitä myöhemmin. Olisin tietenkin kiinnostunut pohtimaan asiaa enemmänkin, kenties lähdenkin tästä väittelemään aiheesta jonkun kanssa.